Erasmusviikko keväisessä Hollannissa: Oppimisen virroilla
Julkaistu: 29.04.2018 klo 15.12
Erasmus+ -projektin viimeinen yhteinen viikko kokosi jälleen ihmiset viidestä koulusta tutustumaan toistensa kouluun ja sen metodeihin. Viimeisenä tutustumiskohteena oli hollantilainen Rivers International Arnhemissa. Ylitorniolta mukana olivat Sari Lantto, Hanna Viippola, Katariina Lauri-Spets ja Mirjami Hyttinen.
Rivers International otti tulijat vieraanvaraisesti vastaan.
Tutustumistilaisuudessa koulun nuorimmat oppilaat lauloivat ja tanssivat vieraiden iloksi.
Opetus perustuu kysymyksiin, joihin haetaan vastauksia. Saimme seurata keskustelevaa ja haastavaa opetusta.
Illalla aterialla saimme kuulla kiinnostavia elämäntarinoita. Kansainvälisessä koulussa työskentelevät ihmiset ovat todella kansainvälisiä! Jokainen oli joko kotoisin toisesta maasta tai oli asunut Alankomaiden ulkopuolella.
Ensimmäisenä päivänä seurattiin opetusta, ja pääsimme seuraamaan fysiikan, yhteiskuntaopin, englannin ja kirjallisuuden opetusta.
Päivän päätteeksi meille esiteltiin kansainvälistä koulua ja sen opetusta. IB-koulu selvästi vaatii sekä oppilailta että opettajilta paljon. Koulussa noudatetaan englantilaista opetussunnitelmaa.
Koulun arkkitehtuuri uudessa, vasta vuoden käytössä olleessa rakennuksessa ihastutti. Koulun seiniin oli piirretty paitsi oman jokilaakson, myös maailman jokia.
Oppiminen on kuin joki, joka ei koskaan pysähdy. Luokkien järjestelyt oli rakennettu edistämään ryhmässä toimimista.
- Rivers International - kouluun tutustuminen oli mielenkiintoista, koska oppilaissa oli lähinnä samanikäisiä kuin omat oppilaamme, totesi Hanna.
Työpajoja iPad-tutoreille ja opettajille
Tiistaina oli koulussa vuorossa neljä työpajaa iPad-tutoreille. Sari Lantto piti Clips-työpajoja ja Hanna vastasi Green Screen -työpajasta.
Oppilaat olivat innostuneita ja nopeaoppisia. Oppilaat olivat kahdeksan hengen ryhmissä, joissa he työskentelivät työpareittain. Lisäksi pajoissa oli apuna vierailevia Erasmus-opettajia. Pajoista pidettiin kovasti.
- Työpajan vetäminen oli taas tosi mukava kokemus, sanoi Sari. -Työt olivat hyviä ja luovia. Vanhemmatkin tutorit jaksoivat innostua tekemisestä.
Illalla kaikki Erasmus-opettajat oli kutsuttu Monique Vergoossenin kotiin. Vierailu lähensi kaikkia, ja Moniquen koti oli todellinen nähtävyys. 1899 rakennetun, remontoidun talon puutarhassa, suojaisessa sisäpihassa tuoksui grillaus ja monenlaiset ihanat salaatit maistuivat. Sää oli pilvinen mutta lämmin.
Hollanti on kaupunkimainen ja täynnä ihmisiä. Hieno kokemus oli matkustaminen junassa, jossa oli hiljainen Silence-vaunu. Koko päivän englantia puhuneille suomalaisille siinä matkustaminen tuntui tosi kotoisalta. Liikenteessä opimme varomaan pyöräilijöitä: Hollannissa pyöräilijä on kuningas liikenteessä.
Keskiviikkoaamupäivänä katselimme Arnhemin kaupunkia, muun muassa 80 metriä korkean St. Eusebiuksen kirkon tornista.
Iltapäivällä alkoivat opettajien työpajat Riversin koululla. Sari esitteli pajassaan Showbien ja iTunesU:n toimintaa.
-Keskiviikkopäivän työpaja oli suurin haaste, koska aihe oli erilainen ja oli toivottu luennointia. Hands-on -työpajojen pitäminen on luennointia mukavampaa, mutta silti kokemus oli aivan mukava. Oli hienoa myös päästä kurkistamaan muitakin pajoja, kertoi Sari.
-Saman työpajan vetäminen kahdeksan kertaa oli tosi opettavaista, sillä siinä huomasi, mikä toimi ja mikä ei. Eri ryhmille toimivat erilaiset työskentelytavat, kertoi Hanna.
Tutustumista Alankomaihin
Torstaipäivä oli varattu retkeilyyn. Bussilla mentiin Rotterdamiin ja tutustuttiin alankomaalaisen insinööritaidon aikaansaannoksiin muun muassa pitkien saaria yhdistävien siltojen ja tulvasuojien rakentamisessa. Laivaristeilyllä nähtiin merenrannan luontoa.
-Deltawerken Zeelandin suistoon rakennetut tulvasuojat tekivät vaikutuksen, samoin multimediaesitys lunnonkatastrofista 1953, kertoi Katariina Lauri-Spets. -Delta-teemapuistossa oli mielenkiintoisia merestä löydetystä muoviroskasta tehtyjä taideteoksia.
Perjantai oli matkustuspäivä. Koko maa tuntui olevan sekaisin kuninkaanpäivän juhlinnasta. Hollantilasten tapa viettää karnevaalia oli hyväntuulinen ja rento. Amsterdamin kaduilla kaikui rytmikäs musiikki ja oranssia väriä oli vaatetuksessaan jokaisella.
Kanavaristeilyllä sai hyvän kuvan Amsterdamista ja kuninkaanpäivän juhlinnasta.
Projekti päättyy, yhteistyö jatkuu
Erasmus-projektiin on sisältynyt viisi opettajavaihtoviikkoa. Ensimmäinen vaihtoviikko oli Ylitorniolla helmikuussa 2017, sitten Killarneyssä Irlannissa toukokuussa. Lukuvuoteen 2017 - 2018 ovat sisältyneet vaihtoviikot Belfastissa, Birminghamissa ja Arnhemissa.
-Tuntuu haikealta, että kaksivuotinen hanke on nyt päättymässä. On ollut hieno kokemus saada olla mukana kouluttamassa toisistaan hyvinkin erilaisten koulujen oppilaita ja opettajia ja tehdä Ylitorniota ja Lappia tunnetuksi Euroopassa, sanoo Sari.
- Olen ylpeä siitä, että meidän pieni pohjoinen lukiomme voi sanoa vaikuttaneensa hankkeessa mukana olleiden koulujen oppimisympäristöön ja opettajien ja opiskelijoiden osaamiseen, Sari toteaa.- Vastavuoroisesti mekin olemme oppineet paljon iPadien käytöstä, kansainvälisyydestä, eri koulujärjestelmistä, maista ja kulttuureista. Uskon, että yhteistyö koulujen ja opettajien välillä jatkuu myös loppuraportin valmistumisen jälkeen.
Kiitos antoisasta ja onnistuneesta Erasmus-projektista ja hyvistä oppimiskokemuksista!
Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen, Katariina Lauri-Spets.