iConnected: Uskomattoman avartava kokemus
Julkaistu: 08.04.2017 klo 09.29
Kakkosen opiskelijat kirjoittivat äidinkielen portfolioonsa palautteen Italia-viikosta. Monenlaisia oppimiskokemuksia oli viikon aikana kertynyt vuorovaikutuksesta ja yhteistyön tekemisestä, englannin kielen käytöstä,tvt:stä ja kirjallisuudesta. Maailmankirjallisuudessa on paljon samaa, sillä se välittää yleisinhimillisiä tuntoja elämästä.
- Viime viikolla meidän koulumme osallistui yhteistyöhön italialaisen koulun kanssa. Italialaiset tulivat Milanosta, jossa on tuhatkertainen määrä asukkaita Ylitornioon verrattuna. Meidän kaikkien piti katsoa "Beowulf" elokuva ja samannimisen kirjan lukeminen oli myös suositeltavaa. Italialaisten kanssa teimmekin siis yhteistyötä Beowulfiin liittyvillä tehtävillä.
- Opimme myös italialaiseen kulttuuriin liittyvistä kirjoista. Italialaiset kertoivat mm. "Odisseasta" ja "Orlando furiososta" ja me suomalaiset kerroimme Kalevalasta. Italialaisia oli paljon enemmän, joten heillä oli myös enemmän esitelmiä.
- Me jakauduimme myös Beowulf-ryhmiin, joissa oli erilaiset toimintamuodot. Ryhmiä oli mm. elokuva-, musiikki-, koodaus- ja Minecraft-ryhmä. Itse kuuluin musiikkiryhmään, ja erikoistuimme livemusiikkiin. Ryhmässäni oli kolme henkilöä minun lisäkseni: Matthias, Rachele ja Juhana. Aluksi yhteistyö oli hieman hankalaa, sillä italialaiset eivät ole niinkään hyviä englannissa. Lopulta saimme yhteistyömme toimimaan ja se sujui mainiosti.
- Sain viikon myötä paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä. Opin myös, että puhuessa muiden täysin tuntemattomien ihmisten kanssa voi olla aluksi vaikeaa, mutta se kannattaa. Italialaiset olivat mielestäni suomalaisia mukavampia ihmisiä, sillä he olivat enemmän sosiaalisempia. Heidän kanssaan oli mukava jutella esim. Suomen ja Italian välisistä eroista. Mielestäni olisi myös mukavaa, jos meidän koulumme voisi vierailla heidän luonaan Italiassa.
- Viime viikko italialaisten kanssa oli kiva, vaikka itsellä oli vaikea kommunikoida heidän kanssa. Beowulfista sain ainakin viikon aikana enemmän irti ja opin myös sen, kuinka helposti saa tehtyä aivan näyttävän elokuvan.
- Viikko oli aivan mahtava ja semmoinen jota en tule ikinä unohtamaan. Ensimmäinen huolen aihe oli kieli ja miten siinä tulee menestymään tulevan viikon aikana, mutta onnekseni voin sanoa, että ihan hyvin puhuin vierasta kieltä. Kirjallisuudesta opin, sen sankaritarina ympyrän tai jokin sellainen. BEOWULF EI OLE SANKARI.Tietenkin Italialaisten esitelmät jäivät mieleen, vaikka hyvin pitkiä esitykset olivatkin.
- Oma ryhmäni toimi TVT-asioissa hyvin, vaikka aluksi meitä kaikkia jännitti eikä siitä meinannut tulla mitään. Loppujen lopuksi voisin jopa sanoa, että jään kaipaamaan italialaisia, vaikka emme olleet kun vain viikon samassa koulussa.
- Italia-viikko oli uskomattoman avartava kokemus, ja hieno kurkistus vieraaseen kulttuuriin. Italialaiset olivat lukeneet ja tutkineet Beowulfia niin mainiosti, että he opettivat sitä koko viikon meille. Italialaiset opettivat meille tvt:stä asioita, joita me emme osanneet, ja me teimme saman toisin päin. Välillä meillä oli kommunikaatio ongelmia vieraiden innostuessa, sillä heillä kieli vaihtui englannista italiaksi nopeasti. Pyynnöstä he kuitenkin kertoivat meillekin mitä olivat jutelleet, eikä sen suurempi ongelmia tullut. Itsestäni opin sen, että mokat eivät ole vaarallisia, ja ne kuuluvat elämään.
- Sain myös itsevarmuutta vieraan kielen käyttöön ja yleisesti uusien ihmisten kohtaamiseen. Italialaisista oli ilo huomata, kuinka ystävällisiä ja avoimia he olivat. Jos he huomasivat, että minulle ei ollut paikkaa mihin istua, he tarjosivat omaa paikkaansa. Lisäksi suurin osa heistä hymyili ja loi ympärilleen positiivisuutta. Toki heissäkin oli erilaisia luonteita, mutta nehän ovat vain iloinen lisä.
- Tämä kurssi on opettanut paljon kirjallisuudesta etenkin Beowulfista ja Kalevalasta. Lisäksi ryhmätyötaidot ovat parantuneet Italialaisten vierailun myötä. Uusien ihmisten kohtaaminen on jäänyt päällimmäisenä mieleen tästä kurssista.
- Viikko italialaisten kanssa oli hyvin opettavainen ja siitä on varmasti apua tulevaisuudessa. Viikon aikana opin erityisesti ryhmätyötaitoja, sekä vuorovaikutustaitoja. Myös erilaiset ohjelmat iPadilla tuli tutummaksi. Viikko oli mielestäni kokonaisuudessaan onnistunut.
- Viikko italialaisten kanssa opetti minulle paljon uutta. Opin uutta muun muassa muiden maiden tärkeistä eeppisistä kertomuksista. Opettelimme keskustelemaan sankaritarinoista rakentavasti, löytämään tarinoiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä ja kuuntelemaan toistemme mielipiteitä.
- Viikon aikana opin käyttämään muutamaa uutta sovellusta ja huomasin myös että työstä tulee parempi jos kaikki osallistuvat sen tekoon ja siihen oikeasti panostetaan eikä vain tehdä alta pois. Opin oikeasti kuuntelemaan toisia paremmin sillä kun on eri kieli ja näin, niin joutuu oikeasti kuuntelemaan tarkemmin mitä toinen sanoo ja kiinnittää enemmän huomiota sanattomaan viestintään.
- Tällä kurssilla olen oppinut itsestäni enemmän kuin millään muulla lukiokurssilla italialaisviikosta johtuen.
- Viikko Italialaisten kanssa sujui melko luontevasti omalla kohdalla. Englannin puhuminen ei ole minulle itselleni ongelma, koska puhun paljon englantia myös vapaa-ajallani. Käsitellyistä kirjallisuuden aiheista minulle jäi parhaiten mieleen se, kuinka eri epiikat ovat samanpiirteisiä ja noudattavat tietynlaista kaavaa. Yhteistyö ryhmäni kanssa toimi myös melko hyvin, vaikka kaikkien kielitaso ei ollut samaa luokkaa. Tvt-taitoni eivät juurikaan parantuneet, mutta sain käyttää greenscreen-appia ensimmäistä kertaa.
- Viime viikolla joukko italialaisia nuoria tuli Ylitorniolle vieraaksemme keskustelemaan kirjallisuudesta. He esittelivät heidän alueellaan tärkeitä teoksia ja puolestaan esittelimme heille Kalevalaa. Yhdessä työstimme viikon ajan Beowulf-nimistä eeposta, joka on tunnettu ympäri Eurooppaa.
- Opin kirjallisuudesta, että samalla aikakaudella syntyneitä teoksia todella yhdistää monet suuret piirteet ja teemat, kuten se, että monesti mukana on sankarihahmo, jolla on yliluonnollisia kykyjä. Monet myös puhuvat jollakin tavalla esimerkiksi rakkaudesta tai jostain muusta suuresta tunteesta. Tvt:stä opin uusia puolia, kun teimme Beowulfista elokuvaa. Italialaiset olivat tottuneet käyttämään teknologiaa eri tavalla kuin me, joten saimme kaikki uusia ideoita yhteisestä projektista.
- Yhteistyö ja vuorovaikutus tuntui aluksi vaikealta, vaikka kaikki osasivatkin puhua englantia ryhmässäni hyvin. Eri sanojen eri merkityksen huomasi elokuvaa tehdessä ja lisäksi taustalla tietysti vaikuttavat kaikkien omat näkemyserot siitä, miten elokuva tulisi tehdä. Saimme kuitenkin hyvää jälkeä ja yhteistyö sujui lopulta todella hyvin.
- Opin itsestäni, että tulen hyvin toimeen uusien ihmisten kanssa ja että hakeudun monesti johtajan rooliin ja haluan, että asiat sujuvat haluamallani tavalla. Opin viikon aikana tekemään kompromisseja ja kuuntelemaan muita paremmin.
- Italialaisviikolla opin kirjallisuudesta ainakin sen, että kaikissa eeppisissä runoissa ja tarinoissa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä. Mieleen jäi se kello minkä italialaisten opettaja näytti niistä eri asioista, jotka löytyvät monesta eri jutusta. Yhteistyö sujui vaihtelevan hyvin riippuen toisen kielitaidosta, oma kielitaitoni riitti mielestäni hyvin mutta joidenkin italialaisten kanssa oli välillä hankaluuksia. Tvt:stä en kauheasti koe oppineeni. Sen opin, että musiikin tekemiseen pitää olla paljon enemmän aikaa ja kunnon välineet, että lopputulokseen voi olla tyytyväinen.
- Viikko alkoi jännittävissä merkeissä. Kulttuurierot huomattiin jo ensimmäisellä tunnilla; vieraamme olivat paljon meitä puheliaampia. Ensimmäinen päivä oli äkkiä ohi. Olin iMovie-ryhmässä ja ryhmäni tarkoitus oli viikon aikana tehdä elokuva. Saimme käyttää kaikkia mahdollisia appeja ja koululta löytyvää materiaalia. Kohtauksemme oli lohikäärmeen ja Beowulfin taistelu.
- Viikon aikana me sekä italialaiset pidimme esitelmiä omista eepoksistamme. Oli mielenkiintoista kuulla heidän tulkintojaan klassikkokirjallisuudesta. Yhteistyö ryhmässäni toimi vaihtelevasti. Aluksi kommunikaatio oli hankalaa mutta parani päivien myötä. Viikon aikana tuli huomattua se, että olen yllättävän sopeutuva ja toimeentuleva. Koin itse että olisi ollut ryhmässäni jonkinlaisessa johtajan roolissa, sillä puhuin paljon ja halusin tehdä elokuvasta mahdollisimman hyvän. Italia-viikko loi koulullemme uuden kansainvälisen suunnan jonka toivon jatkuvan.
- Italialaisten esitelmät olivat erittäin pitkiä, joten mieleen ei jäänyt paljoakaan uutta asiaa, vaikka esitelmiä kuuntelikin tarkasti. Tuntui, että jossain vaiheessa aivoista napasahti kiinni englantia ymmärtävä osa. Huomasi, että viimeisimmät diat olivat menneet täysin ohi. Elokuvien tekeminen oli kuitenkin keskittymisen kannalta mielekkäämpää. Valitettavasti ryhmämme italialaisista suurin osa ei juuri puhunut englantia. Keskustelu meni paljon siihen, että suunnittelimme asioita suomeksi ja italiaksi ennen kuin käänsimme ideamme englanniksi. Se ei kuitenkaan ollut huono asia, sillä tällä tavoin ainakin puolet ryhmästä ymmärsi varmasti, mitä toinen yritti sanoa ja he pystyivät auttamaan selittämisessä.
- Opin käyttämään uutta ohjelmaa: Musemagea. Aluksi tappelimme greenscreenin kanssa, mutta sitten käytimme vaaleaa seinää taustana ja elokuvan tekeminen helpottui huimasti. Meitä turhautti useaan otteeseen italialaisten perfektionistinen taipumus. He halusivat kuvata elokuvan kohtauksia uudestaan ties kuinka monta kertaa. Meille suomalaisille olisi riittänyt, että menemme ulos lumivuorelle ja puolet ryhmästä olisi lohikäärmeenä. Toki he saivat kurssista numeron, joten heille elokuvan laatu oli tärkeämpi.
- Opin paljon italialaisesta kirjallisuudesta ja sen historiasta. Lisäksi opin Beowulfista ja sain syvennettyä tietojani Kalevalasta. Ennen kaikkea kartutin englanninkielen taitojani ja opin uusia sanoja. Vuorovaikutus englanniksi oli kiinnostavaa ja opettavaa, ja vaikka joitain sanoja ei osannut, niin silti viestin sai aina välitettyä toiselle. Opin että vaikka englannin kielen taito ei ole täydellinen itsellä tai toisella keskustelijalla, voi työskentely yhdessä silti toimia aivan hyvin.
- Viikko italialaisten kanssa oli mukava ja uusi kokemus. Ryhmätyö ei koko ajan mennyt sujuvasti osittain kieliongelmien ja osittain epäselvän tehtävänannon takia, mutta työskentely oli silti mukavaa. Asiaa helpotti myös se, että sekä meiltä että italialaisilta osasi joku hyvin englantia. Tietotekniikan selittäminen suomeksikin on haastavaa, joten englanniksi se oli monta kertaa vaikeampaa. Onneksi ryhmässämme oli yksi iPad-tuutori, joka osasi selittää iMovien toimintaa vieraillemmekin.
- Viikon aikana sain tutustua moniin uusiin ihmisiin ja oli hassua ymmärtää, kuinka oikeasti toisella puolella Eurooppaa elää aivan samanlaisia nuoria kuin mekin. Sitä ei tule joka päivä ajatelleeksi. Vaikka kulttuuri tuntui välillä tulevan vastaan, oli silti kiinnostavaa tutustua italialaiseen kulttuuriin ja heidän tapoihinsa. Osa heidän reaktioistaan oli huvittavia. Ananas pitsassa ei tainnut olla heidän mieleensä. Kirjallisuudesta opin myös paljon. Italialaisten esitelmät erilaisista teoksista meni osittain ohi vaikean sanaston takia, mutta pidin erityisesti heidän opettajansa Tolkien-esitelmästä.
- Minusta viikko italialaisten kanssa oli mukava. Opin paljon uutta erityisesti italialaisten eepoksista, sillä Kalevalahan on meille suomalaisille jo ennestään aika tuttu. Opin myös jonkin verran kirjallisuuteen liittyvää englanninkielistä sanastoa.
- Ryhmäni kanssa yhteistyö toimi todella hyvin, vaikka tietenkin vieras kieli aiheutti hieman väärinkäsityksiä ja sekaannuksia. Kommunikointi onnistui kuitenkin hyvin, vaikka en pidä englannin puhumisesta vieraille ihmisille. En ole ollut hirveän paljon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat eri puolelta Eurooppaa, joten italialaisten äänekkyys tuli kyllä pienenä shokkina.
- Viime viikko italialaisten kanssa oli jotenkin rennompi, oli ihan kiva, että he olivat täällä. Oli kyllä enemmän ääntä täällä sen viikon aikana, hiljeni vähän kun he lähtivät.
- Kirjallisuudesta oppi heidän esityksistään. He kertoivat runoista, samalla kun me kerrottiin omasta Kalevalasta. Yhteistyöstä oppi, että voi kommunikoida ulkomaalaisten kanssa, vaikka ei puhukaan samaa kieltä, vaan englantia. Itsestäni en oppinut mitään uutta.
- Viikko italialaisten kanssa oli erilainen ja virkistävä. Kävimme läpi vanhempaa kirjallisuutta, ja kaikista teoksista löytyi mielestäni paljon yhteisiä piirteitä. Sankaruus, taistelu, matka ja kuolema olivat mielestäni eniten esillä teoksissa.
- Tvt:ssä loimme yhdessä lyhytelokuvan käyttämällä iMovieta. IMovie itsessään oli jo tuttu, mutta opin ehkä paremmin miten ryhmänä voidaan luoda elokuvaa. Se on vuorovaikutustilanne, jossa pitää antaa itse ideoita, mutta myös tehdä kompromisseja ja antaa jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Ryhmämme toimi mielestäni tässä suhteessa aika hyvin. Itsestäni viikon aikana opin sen, että pitää olla rohkea ja yrittää parhaansa, sillä se on tärkeämpää kuin esimerkiksi se, miten puhuu vierasta kieltä.
- Viime viikolla meillä oli mahdollisuus luoda kansainvälisiä suhteita Milanoon, kun noin 30 hengen ryhmä italialaisia nuoria saapui Ylitorniolle. Tavoitteenamme oli analysoida ja keskustella erilaisista eeppisistä kirjoista, joihin lukeutui muun muuassa Kalevala ja Beowulf. Keskustelu heidän kanssaan oli mielestäni helppoa, sillä pääosin he olivat kiinnostuneita ja yhteistyöhaluisia.
- Jo alkuviikosta meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, joissa tehtävinä oli esimerkiksi koodaaminen tai elokuvan tekeminen. Ryhmässäni olleet italialaiset eivät olleet ikinä käyttäneet iMovieta. He kuitenkin halusivat ottaa haasteen vastaan ja muutaman kommervenkin jälkeen homma alkoi sujua. Teoksemme olikin valmiina jo torstaina. Huomasin loppuviikosta puhumiseni muuttuneen paljon sujuvammaksi, sillä harvemmin englannin kieltä tulee täällä metsäperällä käytettyä.
- Viime viikko Milanosta saapuneiden oppilaiden kanssa meni todella nopeaa. Viikko kokonaisuudessaan oli kiinnostava ja ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, ettei olisi jaksanut olla heidän kanssaan.
- Kävimme läpi eri eepoksia, italialaisten tarinoita, Beowulf ja Kalevala. Olimme kaikki valmistelleet Keynote-esitykset ja esitimme ne yhteisesti kaikille. Meidät jaettiin ryhmiin, itse olin ryhmässä joka valmisti elokuvan Beowulfin ja lohikäärmeen taistelusta. Aluksi oli hieman hankaluuksia ymmärtää toisiamme, mutta toisena päivänä kaikki onnistuikin jo paremmin.
- Itse koen etten ole hyvä englannin kielessä, mutta yllätyin miten paljon pystyinkin kommunikoimaan italialaisten oppilaiden kanssa. Viikon aikana opin kaikenlaista, mutta päällimmäisenä mieleen jäi torstai-illan iltajuhla, joka oli viikon kohokohta.
- Opin, että eeppisissä teoksissa on havaittavissa samoja piirteitä. Tällaiset kertovat teokset yhdistyvät jollain tasolla toisiinsa. Yhteistyö ja kommunikointi ympärillä olevien ihmisten kanssa on todella tärkeää, koska se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saa ihmiset ymmärtämään toisten mielipiteitä ja ajatuksia.
- Tällaiset projektit ovat erinomaisia mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Viime viikolla opin itsestäni paljon. Olen yllättävän puhelias, vaikka kyseessä onkin vieras kieli. Tapasin erilaisia ihmisiä ja sain uusia ystäviä Milanosta asti.
Kuvat Päivi Keränen, Sari Lantto, Mirjami Hyttinen