Koodilähettiläät

Julkaistu: 13.10.2021 klo 16.35

Lukiolla oli maanantaina 11.10. Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan järjestämä esitys, jonka Buutti Oy toteutti. Koodilähettiläinä olivat Joonas Patana sekä Lauri Taanila. Joonas Patana opiskelee elektroniikkaa ja tietoliikennetekniikkaa ja Lauri Taanila tietojenkäsittelytiedettä.

Esitys toteutettiin etäesityksenä, johon kaikki lukiomme opiskelijat osallistuivat. Esitys tutustutti opiskelijat kattavasti ICT-alaan ja varmasti myös innosti ja rohkaisi opiskelijoita hakeutumaan alalle. Esitys sisälsi tietoa paitsi koulutusalasta, myös tutkintojärjestelmästä ja avoimen yliopiston mahdollisuuksista kurkistuskursseina ja myös väylänä opiskelupaikkaan.

Koodilähettiläät kertoivat nuorille konkreettisesti opiskelun hyödyistä näyttämällä, mitä uravaihtoehtoja on tarjolla ICT-alalla. Tämä toivottavasti motivoi nuoria opiskelemaan erityisesti matematiikkaa, fysiikkaa, äidinkieltä, englantia ja psykologiaa. Lauri ja Joonas kuitenkin kannustivat opiskelemaan juuri niitä oppiaineita, joista opiskelija itse on kiinnostunut.

Esityksessä kerrottiin erilaisista työmahdollisuuksissa ja eri suuntautumisvaihtoehtojen mediaanipalkoista. Työllisyysnäkymät vaikuttavat hyviltä, ja ala tarjoaa jatkuvasti uusia ja erilaisia haasteita.

Teksti Seija Holster

Kuvat Terhi Hammare

Takaisin edelliselle sivulle