Lukiolaisen hyvinvointi - alustajana Mika Nevala
Julkaistu: 09.03.2020 klo 17.17
Mika Nevala aloitti alustuksensa kysymällä, mistä hyvinvointi koostuu. Uni, lepo ja ruoka ovat hyvä lähtökohta, aivan kuten yksi opiskelijoista vastasi.
Kaikilla on joskus stressiä. Stressiä on sekä hyvää että haitallista. Hyvä stressi auttaa toimimaan, mutta jatkuva stressi on hyvinvoinnille haitallista.
Unen merkitys on kaikkien tiedossa, mutta tieto ei aina etene käytännön toiminnaksi. Koulupsykologi antoi erilaisia vinkkejä hyvän unen saamiseksi. Unen huolto on käsite, jonka avulla voidaan sananmukaisesti huoltaa unta ja turvata riittävä lepo ja palautuminen.
Koulupsykologi antoi myös kirjallisuusvinkkejä. Jos aikaa löytyy, esimerkiksi Ronnie Grandellin teos ”Itsemyötätunto” sisältää lukiolaisellekin hyödyllistä asiaa. Samalla pohdittiin miten voimme osoittaa myötätuntoa toisillemme ja opiskelijat keksivätkin monta käyttökelpoista tapaa. Toinen hyvä teos löytyy niin ikään Ronnie Grandellilta kirjoittajalta eli ”Irti itsekritiikistä”. Ongelma on usein, että soimaamme itseämme ankarammin kuin muita ja olemme itsemme kovimpia kriitikoita.
Luennolla pohdittiin elämän tärkeintä saavutusta. Omien arvojen mukainen elämä on tärkeää. On tärkeää myös osata ottaa etäisyyttä omiin ajatuksiin; omia ajatuksiaan ei kannata aina uskoa. Tunteet tulevat ja menevät eikä negatiivisiin tunteisiin pidä jäädä kiinni.
Lopuksi palauduttiin kysymykseen stressin hallintakeinoista. Jokainen piirtää itse omat rajansa ja joutuu määrittämään oman jaksamisensa rajat. Tärkeää on löytää mielihyvää tuottavia tekijöitä, esimerkiksi palkita itseään, olipa se palkinto sitten mukavaa tekemistä, hyvää syömistä tai oleilua kavereiden kanssa.
Kiitos koulupsykologi Mikalle vierailusta. Luennolle osallistuivat sekä ykköset että kakkoset. Jos joku opiskelijoita kokee haluavansa keskustella Mikan kanssa kahden kesken, aikavarauspyynnön voi laittaa Wilman kautta.
Kuva ja teksti Seija Holster