Riemuylioppilas Jarmo Kökön puhe ylioppilasjuhlassa 3.6.2023
Julkaistu: 06.06.2023 klo 13.55
Hyvät uudet ylioppilaat
Pystyn hyvin samastumaan teihin ja liittymään joukkoonne tänä ainutkertaisena päivänä. Vaikka vuosia on mennyt kohta kuin vettä Kukkolan koskessa, niin kuin on elettyä elämääkin, muistikuva omista lakkiaisista tässä samassa salissa Ylitornion Yhteiskoulussa on hämmästyttävän kirkas. Olo on kuin olisi suureen seikkailuun lähdössä. Siinä on mukana jännityksen täyteinen tietoisuus siitä, että elämä on edessä. Isot valinnat ovat käsillä: Mille alalle? Mihin korkeakouluun tai muuhun oppilaitokseen? Mihin se vie fyysisesti, maantieteellisesti? Ehkä kauas kotoa? Heti syksylläkö pitäisi jatkaa, vai olisiko edessä välivuosi, tai ehkä intti olisi vuorossa seuraavaksi ensin?
Vuonna 1973, kun tämä riemujengi juhli lakkiaan, aika oli tietenkin toisenlainen. Omalla levylautasellani soi Deep Purple ja Neil Young, Santana ja Blood, Sweat and Tears. Kevättalven markkinoilla tuossa kylällä, kalpean kirkkaassa pakkaskelissä myyntikojujen keskellä – niissä myytiin mm. kampoja nipuissa ja Venus-kondomeja - siinä pelitelttojen vieressä oli sähkötolpissa rätisevät kovaääniset, joista Tamara Lund lauloi kappaletta ”Sinun omasi”. Tiedättekö sen kertosäkeen: ”Suukon hellän painan poskelles, syliin suljen sinut näin…” jne. Sivumennen sanoen, omassa rekisterissäni edelleen ylittämätön suomalainen iskelmä. Ja koulun bileissä – niitä kutsuttiin ”teinikonviksi” – soitti Intro-yhtye Orajärveltä.
Kun sitten mietittiin, minne opiskelemaan, minusta tuntui, että esimerkiksi joku Turku oli yhtä eksoottinen ja kaukainen kuin Venetsia. Se taisi olla Mäkihannun Arto, joka tuumi tuossa koulun pihassa, että eihän net etelässä käsitä, että täällä häätyy ensiksi myyä puoli jänkällistä pailakoita ennen ko pääsee ees Kemissä junhaan. Artosta tuli juristi – porukastamme ainakin neljä lähti lukemaan oikeustiedettä.
Mitä haluaisin sanoa teille ikään kuin kokemusasiantuntijana? Ja samalla: mitä sanoisin nyt itselleni uutena ylioppilaana yhtenä teidän joukossanne? Ensiksi: Luota intuitioon. Kuule sydämesi ääntä. Intuitio on erittäin pätevä kompassi: siinä puhuu sielusi ääni. Tämä pätee moniin valintoihin elämässä ja myös opiskelualan valintaan. Hakeudu sellaiselle alalle, joka kiinnostaa ja sytyttää. Silloin, kun valinta kohdistuu siihen, mitä sydämestäsi haluat, se luo motiivia ja kestävyyttä - ja synnyttää iloa.
Toiseksi: Ole rohkea. Lähde liikkeelle. Kotiseutu on monelle rakas. Mutta elämää on Rovaniemi-Oulu-akselin eteläpuolellakin. Katso myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kokemuksesta suosittelen opintoja tai työrupeamaa ulkomailla. Itselleni vuodet Hollannissa ja Lontoossa olivat monella tavalla käänteentekeviä oppimiskokemuksia omassa elämässäni. Ne olivat yliopisto-opintojen jälkeen kuin henkilökohtainen ammattikorkeakouluni.
Kolmanneksi: Älä pelkää virheitä. Elämä on itseksi kasvamisen tie, jossa meistä kukaan ei selviä ilman epäonnistumisia. Tämä on ihmisenä elämisen ja rajallisuuden väistämätön kumppani: ihmisyydestä seuraa myös vääriä valintoja. Olennaista on kuitenkin kasvaa omaksi itsekseen. Epäonnistumiset ovat tässä kasvussa oppimiskokemuksia. Kuten joku viisas on sanonut: jokaisella on varjonsa, jonka kanssa on elettävä ja joka on hyväksyttävä. Oma kasvu ihmisenä jatkuu toivottavasti tappiin saakka: tällä tiellä on yhä myös riemuylioppilaiden kansa.
Ja vielä neljäs pointti: Elämän mielekkyys syntyy toisista ihmisistä. Aristoteles sanoi suunnilleen niin, että onnellinen elämä toteutuu silloin, kun ihminen saa käyttää kykyjään ja taitojaan sen yhteisön hyväksi, johon hän kuuluu sekä kokemaan olevansa yhteisön arvostettu jäsen. Eteläisen Afrikan kulttuureissa tämä on tiedetty aina. He sanovat saman asian käsitteellä ”Ubuntu”. Minä olen, koska sinä olet. Me tulemme itseksemme toistemme kanssa ja toisia vasten. Elämä on yhtä aikaa itseksi tulemisen prosessi samalla kun sen mieli syntyy siitä, että olemme lopulta toisiamme varten.
Itselleni suuri osa siitä, mitä tässä lukiossa opin, on ollut elämässä täysmääräisessä käytössä. Työkalupakissa on ollut kaikki lukiossa saatu kielitaito. Ruotsin ja saksan opettajamme oli synonyymihirmu Tuomo Välitalo, ”Blitz”. Ellen väärin muista, ruotsin kielestä kirjoitettiin vuosikurssissamme 16 laudaturia – yli 40%. Kieliä opiskelisin nyt vielä suuremmalla vakavuudella kuin silloin. Äidinkielen opetus viisaan ja teräväkielisen Airi Ojaniemen johdolla oli eräänlainen johdatus itsenäiseen ajattelun ja ilmaisuun, mitä ilman en olisi tullut toimeen. Käytössä ovat olleet myös matematiikassa saadut taidot.
Oma polkuni vei teologian opintoihin Helsingissä. Ura johti ensin moneksi vuodeksi merimiespapiksi ja merimieskirkon johtajaksi ensin Rotterdamissa ja sitten pitkäksi jaksoksi Lontoossa. Sen jälkeen siirryin rehtoriksi Seurakuntaopistoon, joka on Järvenpäässä sijaitseva ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Sinä aikana keskeinen projekti oli luoda ja käynnistää Diakonia-ammattikorkeakoulu. Kaksi vuotta olin starttaamassa kehitystyöohjelmaa Namibiassa ja viimeiset kymmenen vuotta työskentelin Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniajohtajana eli pääasiassa vaativien erityisryhmien sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajana.
Olen saanut tehdä paljon sellaista, jota olen halunnut. Mutta en kyennyt ennustamaan oikeastaan yhtään mitään siitä, mitä urallani ja elämässä on tullut vastaan. Paljon on tullut eteeni sattumalta – tai johdatuksesta. Eteen on tullut paljon sellaista, josta en osannut edes haaveilla omissa lakkiaisissani 50 vuotta sitten. Mutta teille uudet ylioppilaat: Nyt on teidän vuoronne. Maailma on auki. Olkaa rohkeita! Onnea matkaan! Ilon kautta!
